Auto-Ilves osaksi Autosalpa-ryhmää

Tänään tehdyillä kaupoilla Auto-Ilves Oy on siirtynyt osaksi Autosalpa-ryhmää. Auto-Ilves Oy:n liiketoiminta ja nimi ovat siirtyneet Autosalpa Oy:lle ja kiinteistöt Neris Holding Oy:lle. Koko Auto-Ilveksen henkilökunta jatkaa ns. vanhoina työntekijöinä Autosalpa-ryhmässä.

Auto-Ilves Oy:n liikevaihto oli viime vuonna noin 35 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa työskenteli vuodenvaihteessa 50 henkilöä. Autosalpa Oy:n vastaavat luvut viime vuodelta ovat 135 miljoonaa euroa ja 168 henkilöä.

Autosalpa jatkaa liiketoimintaa samalla merkkiedustuksella sekä Hämeenlinnassa että Hyvinkäällä Auto-Ilveksen entisissä liiketiloissa.

Myyjänä kaupassa on ollut Auto-Ilveksen omistaja ja toimitusjohtaja Pertti Liuksiala. Osapuolet ovat sopineet, että kauppasummaa ei julkisteta.

Helmi autokauppojen joukossa

”Tämä kauppa on meille Autosalpa-ryhmässä monella tavalla merkittävä: Auto-Ilveksellä on hyvä ja luotettava maine, ja sen toiminta on ollut kannattavaa talouden vaikeista vuosista huolimatta. Maantieteellisesti Auto-Ilveksen toimialue osuu sopivasti Autosalvan länsipuolelle, ja lisäksi merkkiedustukseen kuuluu samoja merkkejä”, toteaa Autosalpa Oy:n toimitusjohtaja Marjukka Sirén tyytyväisenä.

”Auto-Ilves on todellinen helmi autokauppojen kirjavassa joukossa. Siksi teimme tämän kaupan erittäin mielellämme”, jatkaa Marjukka Sirén.

Asiakkuudet avainasemassa

Asiakaspalvelu ja pitkät asiakassuhteet ovat olleet aina avainasemassa niin Autosalvan kuin myös Auto-Ilveksen liiketoiminnan kehittämisessä:

”Yhdessä voimme tarjota asiakkaillemme enemmän. Tuomme vielä tämän syksyn aikana Autosalpa Klubin kaikkine etuineen Auto-Ilveksen asiakkaiden saataville”, toteaa Autosalpa Oy:n varatoimitusjohtaja Tuukka Sirén.


Auto-Ilveksellä pitkät perinteet Etelä-Hämeessä

Auto-Ilves on perustettu vuonna 1986. Sillä on jo pitkät perinteet autokaupan toimijana ja Volvo-jälleenmyyjänä: Volvo on ollut Auto-Ilveksen edustuksessa alusta alkaen.

Auto-Ilveksen toimitusjohtajana vuodesta 2007 alkaen toiminut Pertti Liuksiala toteaa, että matka Auto-Ilveksen ohjaksissa on ollut antoisa:

”Olen saanut tuoda oman osaamiseni Auto-Ilveksen toiminnan kehittämiseen. Viimeiset vuodet ovat olleet äärimmäisen haastavia autokaupan kannalta, mutta olemme saaneet asiakkailtamme luottamuksenosoituksia, jotka ovat kantaneet näiden vaikeiden vuosien ylitse. Tästä kiitos asiakkaillemme sekä henkilökunnalle, joka on antanut loistavan panoksen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi”, toteaa Liuksiala.

Liuksiala luovuttaa mielellään yrityksen Autosalvan osaaviin käsiin: ”Heiltä löytyy nuorta intoa ja osaamista Auto-Ilveksen kehittämiseen. Auto-Ilves on ollut koko historiansa ajan perheyritys ja sellaisena se säilyy nytkin – Sirénin perheessä.”

Volvo Car Finland Oy:n toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt:
”Volvo Car Finland kiittää Pertti Liuksialaa erinomaisesta toiminnasta Volvo -liiketoiminnan hyväksi sekä toimimisesta esimerkillisenä yrittäjänä. Yhteistyö hänen ja koko Auto-Ilveksen kanssa on ollut hyvää. Olemme tyytyväisiä siihen, että Auto-Ilves päätyy hyvään ja tuttuun kotiin Autosalvan huomaan. Järjestely on varmasti paras mahdollinen niin asiakkaiden kuin henkilöstönkin kannalta. Voimme luottavaisin mielin uskoa Volvo -asiakkaiden hyvän palvelun jatkuvan Hämeessä.”

Bassadone Automotive Nordic Oy:n toimitusjohtaja Antti Ruhanen:
”Olemme tehneet jo usean vuoden ajan yhteistyötä maahantuomiemme Dacia-, Hyundai- ja Renault -autojen osalta sekä Auto-Ilveksen että Autosalvan kanssa. Molempien toimintaa vie eteenpäin vahva perheyrittäjyys, joten näiden kahden vahvan autoalan toimijan yhdistyminen on luonnollinen ja hieno asia. Haluan kiittää Pertti Liuksialaa hänen monivuotisesta työstään automerkkiemme lipunkantajana ja olen vakuuttunut, että Auto-Ilveksen liiketoiminta saa tässä kaupassa parhaan mahdollisen jatkajan.”

Autosalpa Oy

Autosalpa Oy on vuonna 1957 perustettu kouvolalainen perheyritys, joka toimii nyt kahdeksalla paikkakunnalla: Kouvolassa, Kotkassa, Porvoossa, Keravalla, Lahdessa, Hyvinkäällä, Hämeenlinnassa ja Tampereella. Yhtiön merkkiedustukseen kuuluu yhteensä kuusi eri automerkkiä.

• Myyntiedustukset: Volvo, Renault, Dacia, Hyundai, Opel, Nissan
• Huoltoedustukset edellisten lisäksi: BMW, Suzuki ja Isuzu

Avainlukuja 2016 Autosalpa Oy Auto-Ilves Oy
Liikevaihto (milj. €) 135 35
Nettotulos (milj. €) 2,7 0,6
Omavaraisuusaste 88 % 46,5 %
Henkilökunnan määrä 168 55
LASKUTUS (kpl)    
Uudet autot  2 053 679
Käytetyt autot  5 168 1 225
Korjaamokäynnit 50 900 14 560