Kasvu söi tulosta
Autosalpa Oy:n liikevaihto nousi viime vuonna 134 miljoonaan euroon. Tässä kasvua on peräti +29 %. Samanaikaisesti yhtiön nettotulos putosi 1,7 milj. euroon, mikä on selvästi heikompi kuin edellisvuoden 2,1 milj. euroa.
”Yhtiön tulos on viime vuodelta kouluarvosanoilla mitaten enintään välttävä. Voidaan sanoa kovan kasvun syöneen tulosta.” summaa yhtiön vt. toimitusjohtaja Jorma Sirén. "Uusien autojen kauppa oli alkuvuonna ehkä liiankin hyvällä tasolla, mikä osaltaan ylikuumensi tilannetta ja kasvatti varastoja. Kun käytettyjen autojen kysyntä ei kesällä yltänytkään normaalilukuihin ja pysyi matalalla vuoden loppuun, niin luonnollista tasapainoa ei viime vuodelle syntynyt. Ja kun toiminta ei ole tasapainossa, näkyy se myös tuloksessa”, toteaa Sirén.
Näkymät vuodelle 2012
"Vuodesta 2012 on tulossa kaksijakoinen. Ensiksikin, tammi-maaliskuussa myydään ja rekisteröidään autoveromuutoksen takia uusia autoja enemmän kuin normaalitilanteessa voisi odottaa. Toiseksi, aprillipäivän jälkeen uusien autojen kauppa hiljenee ainakin tilapäisesti ja painopiste siirtyy kertyneiden autovarastojen sulatteluun”, ennakoi Sirén.
Autoalan virallinen uusien autojen rekisteröintiennuste on nyt tasolla 110.000 kpl, kun viime vuonna 2011 päästiin 126.123 kpl:seen. Ennusteen toteutuessa uusien autojen kokonaismarkkina laskisi noin 13 %.
”Autokaupan kannalta tämä kehitys tuo mukanaan vaikeuksia. Näistä suurin on varastojen kasvu alkuvuonna, mikä ennakoi ongelmia rahoituksen riittä-vyydessä. Lisäksi kukaan ei tiedä miten uusien autojen kysyntä alkuvuoden myyntipiikin jälkeen elpyy. Nyt ajatellaan sen normalisoituvan kesälomien jälkeen syksyllä”, sanoo Sirén.
”Pahimmassa tapauksessa lama voi tehdä sen, että autokauppa hiljenee pitemmäksi aikaa kuin nyt ennakoitu. Se merkitsisi rahoitusongelmien kärjis-tymistä ja tulostason heikkenemistä entisestään. Näin ollen autokaupalla ei ole kovin ruusuisia näkymiä vuodesta 2012”, toteaa Sirén lopuksi.
Uudet puitteet palvelulle Kouvolassa
Autosalpa Oy:n Kouvolan toimipisteen remontti valmistui aikataulussa loppiaisena. Kaitilankadulla sijaitseva noin 5.400 m2 kokoinen autotalo uudistui täysin. Avajaisia juhlitaan viikonloppuna 14.-15.1.2012.
”Uusien merkkien myötä automyynnin volyymi on jatkuvasti kasvanut, joten tilaa tarvittiin lisää. Remontin myötä liiketilamme Kouvolassa kaksinkertais-tuivat”, sanoo Autosalpa Kouvolan myyntijohtaja Janne Mankki.
”Uuden 1.000 m2 kokoisen autohallin myötä automyynnin tilat ovat yhteensä 2.200 m2. Näin kaikki edustamamme merkit: Volvo, BMW, Renault, Dacia, Fiat ja Alfa Romeo, saadaan kattavammin esille. Lisäksi koko vaihtoautovalikoimamme on jatkossa sisätiloissa”, Mankki sanoo.
”Huolto- ja vauriokorjaamo muuttivat 1.600 m2 kokoisiin täysin uusittuihin entisiin kuorma-autotiloihin. Lisääntyneen kapasiteetin myötä pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä nopeammin ja paremmin”, Mankki jatkaa.
Autosalpa Oy
Autosalpa Oy on kouvolalainen perheyritys, joka toimii kuudella paikkakun-nalla: Kouvolassa, Kotkassa, Porvoossa, Keravalla, Lahdessa ja Tampereella. Yhtiön merkkiedustukseen kuuluu yhteensä kymmenen eri automerkkiä. Merkkiedustukset voivat vaihdella toimipisteittäin.
Henkilöautot: Volvo, BMW, Renault, Dacia, Hyundai, Suzuki, Isuzu, Mazda, Fiat, Alfa Romeo
Hyötyajoneuvot: Renault, Dacia, Fiat
Avainlukuja: 2011 (2012)
Liikevaihto (milj. euroa): 134 (104)
Liikevoitto (milj. euroa): 1,4 (2,1)
NETTOTULOS (milj. euroa): 1,7 (2,1)
Omavaraisuusaste: 73% (72%)
Henkilökunnan määrä (31.12.): 196 (171)
Laskutus (kpl)
uudet autot: 2.148 (1.537)
käytetyt autot: 4.524 (3.573)
Korjaamokäynnit (kpl): 51.976 (46.654)
Tiedustelut:
Jorma Sirén, vt. toimitusjohtaja, puh. 0400 435 219