Autosalpa Oy:n tulos kohentui selvästi
Autosalpa Oy:n liikevaihto nousi vuonna 2010 edellisen vuoden 93 miljoo-nasta eurosta 104 miljoonaan euroon. Nousua on 13%. Yhtiön nettotulos oli 2,1 milj. euroa, kun se 2009 oli 1,4 milj. euroa.
”Vuositulos parani selvästi viime vuodesta ja on tyydyttävää luokkaa, vaikkei aivan tavoitetasolle yltänytkään”, sanoo toimitusjohtaja Marjukka Sirén.
Uusien autojen myynti kasvoi
Liikevaihdon kasvu tulee lähes kokonaan uusien autojen myynnin piristymisestä. Myimme viime vuonna 1.900 uutta ja 3.600 käytettyä autoa. Näillä luvuilla rikottiin yhtiön aiemmat vuosimyyntiennätykset. Lisäksi onnistuimme kasvattamaan uusien autojen myyntiämme maan keskiarvoa paremmin. Meillä uusien autojen myynti kasvoi 46 %, kun koko maassa kasvua oli 24 %.”
”Huollon työtilanne pysyi hyvänä koko vuoden. Huoltokäyntejä oli viime vuonna 47.000 kpl. Myös se on Autosalpa Oy:n vuosiennätys”, lisää Sirén.
Tampereella lupaava alku
”Avasimme toukokuussa yhtiön kuudennen toimipisteen Tampereelle liiketoimintakaupan myötä. Alku siellä on ollut hyvä”, toteaa Sirén. ”Tänä vuonna odotamme Tampereelta kovaa kasvua, kun pääsemme tekemään siellä ehjän vuoden. Tiedämme kyllä, että toiminnan vakiinnuttaminen uudella paikkakunnalla vie kolmisen vuotta.” Edustamamme merkit Tampereella ovat Hyundai, Suzuki ja Isuzu.
Näkymät vuodelle 2011
"Autokaupalla on odotettavissa kahta edellistä vuotta tasaisempi vuosi 2011. Alan virallinen rekisteröintiennuste on 122.000 kpl. Kasvun odotetaan olevan maltillista, kun viime vuoden luku oli 112.000 kpl”, toteaa Marjukka Sirén. ”Toisaalta euron kriisit ja Euroopan talouden epävarmuus sotkevat myös Suomessa näkymiä. Suhdanneherkkänä alana vaikutukset autokaupassa ovat välittömiä.”
”Autosalpa Oy:ssä keskitytään vuonna 2011 perusliiketoimintaan. Nykyinen merkkivalikoimamme on riittävän monipuolinen ja tarpeeksi laaja. Panostamme ensi vuonna paljon henkilökunnan koulutukseen, erityisesti asiakaspalvelukoulutukseen koko henkilökunnan osalta”, jatkaa Sirén.
”Odotukset vuodesta 2011 ovat toiveikkaan varovaiset”, toteaa myynnistä vastaava varatoimitusjohtaja Tuukka Sirén. ”Maahantuojien kasvuodotukset ovat todella kovia, vaikka taloudessa on vielä useita epävarmuustekijöitä. Pidänkin virallista 122.000 kappaleen rekisteröintiennustetta varsin realistisena. Omalta osaltamme ylittänemme ensimmäisen kerran 2.000 uuden auton myyntirajan.”
Kouvolaan uusia merkkejä
”Autosalpa Oy:n Kouvolan toimipisteessä päästiin takaisin kasvun uralle. Uusien autojen myynti kasvoi selvästi, ja myös vaihtoautoja myytiin 22 % enemmän vuoteen 2009 verrattuna. Lisäksi merkkivalikoimamme täydentyi Fiatilla ja Alfa Romeolla, mikä vaikutti positiivisesti niin myyntiin kuin huoltoonkin”, sanoo Kouvolan toimipisteen myyntijohtaja Janne Mankki.
”Odotamme kasvun jatkuvan Kouvolassa. Uskon, että entistä suurempi rooli jatkossa on varsinkin Fiatilla, jolla on mm. erittäin vahva tavara-automallisto. Oman osansa kasvuun tuovat varmasti myös vuoden vaihteessa Autosalpaan siirtyneet raskaan kaluston huolto- ja varaosatoiminnot”, Mankki jatkaa.
Edustamamme merkit Kouvolassa: Volvo, BMW, Renault, Dacia, Fiat ja Alfa Romeo.
Kotkan huoltokorjaamoa laajennettiin
”Autosalpa Oy:n Kotkan toimipisteessä myynti kasvoi vuoteen 2009 verrattuna. Erityisesti BMW:n kanssa onnistuttiin hyvin, sillä sen myynti kasvoi lähes 80 %. Vahvaa virettään jatkoi myös Hyundai, jolta odotamme selvää kasvua myös tänä vuonna”, sanoo Kotkan toimipisteen myyntijohtaja Janne Mankki.
”Saneerasimme Kotkassa huoltokorjaamoamme, jonka seurauksena huollon tilat laajentuivat selvästi. Tämä tulee väistämättä näkymään positiivisesti myös asiakaspalvelussamme”, Mankki lupaa.
Edustamamme merkit Kotkassa: Volvo, BMW, Renault, Dacia ja Hyundai
Porvoossa takaisin kasvun uralle
”Autosalpa Oy:n Porvoon toimipisteessä uusien autojen myynti kasvoi 50 % edelliseen vuoteen verrattuna. Tilauskanta tälle vuodelle on myös erittäin vahva. Positiivista oli ennen kaikkea onnistuminen Hyundailla, jonka vahva vire jatkuu myös tänä vuonna. Tämä näkyy positiivisesti myös huollossa”, sanoo Porvoon toimipisteen myyntijohtaja Stefan Berlin.
Edustamamme merkit Porvoossa: Volvo, BMW, Renault, Dacia, Mazda ja Hyundai.
Autosalpa Kerava 5-vuotta
”Autosalpa Oy:n Keravan toimipisteestä myytiin yhteensä lähes 1.200 autoa. Se on enemmän kuin Keravan 5-vuotisen historian aikana koskaan aiemmin. Uusien autojen myynti kasvoi 34 %, kun vaihtoautoja myytiin saman verran vuoteen 2009 verrattuna. Joka vuosi volyymi on kasvanut Keravalla”, sanoo varatoimitusjohtaja Tuukka Sirén.
”Myös korjaamolla työtilanne on hyvä. Tähän vaikuttavat mm. panostaminen erikoisosaamiseen, vahva palvelukonseptimme sekä väkimäärän kasvu Keski-Uudellamaalla. Tästä on hyvä jatkaa”, Tuukka Sirén toteaa.
Edustamamme merkit Keravalla: Volvo, BMW, Renault, Dacia, Mazda ja Hyundai.
Lahdessa merkkivalikoima täydentyi
”Autosalpa Oy:n Lahden toimipiste on volyymillisesti yhtiön suurin. Lahdesta myytiin yhteensä 1.600 autoa. Uusien autojen myynti kasvoi lähes 60 % vuoteen 2009 verrattuna. Positiivinen vaikutus sekä myyntiin että huoltoon oli liiketoimintakaupalla, jonka myötä merkkiedustuksemme Lahdessa täydentyi Hyundailla, Suzukilla ja Isuzulla”, sanoo Lahden toimipisteen myyntijohtaja Jarkko Metso.
”Muutimme uuteen toimitaloon ”Uponsillan kainaloon” elokuussa 2009. Sen myötä asiakaspalvelumme on parantunut ja myynnin volyymit kasvussa. Myös muuton jälkeinen hypetys on vaikuttanut positiivisesti niin asiakkaisiin kuin henkilökuntaammekin”, Metso jatkaa.
Edustamamme merkit Lahdessa: Volvo, BMW, Renault, Dacia, Hyundai, Suzuki ja Isuzu.
Autosalpa Oy
Autosalpa Oy on perheyritys, joka toimii Kouvolassa, Kotkassa, Porvoossa, Keravalla, Lahdessa ja Tampereella. Autosalpa Oy:llä on edustuksessaan henkilöautoissa Volvo, BMW, Renault, Dacia, Mazda, Hyundai, Suzuki, Isuzu, Fiat ja Alfa Romeo sekä hyötyajoneuvoissa Renault, Dacia, Hyundai ja Fiat.
| AVAINLUKUJA |
2010 |
2009 |
+/- |
| Liikevaihto (milj. euroa) |
104 |
93 |
+13% |
| Liikevoitto (milj. euroa) |
2,1 |
1,5 |
+43% |
| NETTOTULOS (milj. euroa) |
2,1 |
1,4 |
+51% |
| Omavaraisuusaste |
72% |
64% |
|
| Henkilökunta (31.12.) |
171 |
148 |
|
Tiedustelut:
Marjukka Sirén, toimitusjohtaja p. 020 7799 630
Tuukka Sirén, varatoimitusjohtaja p. 020 7799 530
Janne Mankki, myyntijohtaja, Kouvola ja Kotka p. 020 7799 658
Stefan Berlin, myyntijohtaja, Porvoo p. 020 7799 335
Jarkko Metso, myyntijohtaja, Lahti p. 020 7799 465