Autosalpa Kotkalla Suomen autokaupoista uskollisimmat asiakkaat
Autoalan asiakasuskollisuutta selvittäneen, DirektMedia121:n tekemän tutkimuksen perusteella Autosalpa Oy:n Kotkan toimipisteellä oli suomalaisten autoliikkeiden kesken mitattuna paras asiakasuskollisuus. Tutkimus perustui liikenneviranomainen Trafin antamiin tietoihin autojen ensirekisteröinneistä vuonna 2011. Tutkimuksessa Kotkassa rekisteröidyistä uusista autoista 82,9 prosenttia rekisteröitiin olemassa olevien asiakkaiden nimiin.
Kommentit
Autosalpa Oy:n myynnistä vastaava johtaja Tuukka Siren kertoo, että tutkimuksen tulos on tärkeä vahvistus siitä, että autoilijan uskollisuus syntyy paitsi automerkkiä kohtaan, niin myös hyvin vahvasti automyyjään ja huollon asiakaspalvelijoihin ihmisinä.
”Uskomme, että myös kanta-asiakasjärjestelmämme, Autosalpa Klubi, tukee vahvasti uskollisuutta. Tarjoamme autoilunsa meille keskittäville kanta-asiakkaillemme useita etuja, muun muassa ilmaisen huollon sijaisauton.”, Sirén jatkaa.
Autosalpa Oy:n markkinointijohtaja Johannes Hirvonsalo kertoo tuloksissa näkyvän useampaa merkkiä edustavan autoliikkeen vahvuudet: Uskollisuudelle luodaan perusta, kun autoliike pystyy tarjoamaan vaihtoehdon asiakkaan jokaiseen elämän vaiheeseen. Tästä hyötyvät kaikki edustamamme merkit, koska uskollinen asiakas myös suosittelee todennäköisemmin ostopaikkaansa perhe- ja tuttavapiirilleen.
”Isojen globaalien brändien maailmassa paikallisuus ja kasvollisuus ovat tärkeitä asioita tämän päivän kuluttajalle, ja paikallisesti työllistävänä perheyrityksenä Autosalpa Oy edustaa toimialueillaan juuri näitä arvoja.”, Hirvonsalo jatkaa.
Lisätiedot
Autosalpa Oy:
Tuukka Sirén, varatoimitusjohtaja, p. 020 7799 530
Johannes Hirvonsalo, markkinointijohtaja, p. 020 7799 527
Autosalpa Oy
Autosalpa Oy on yksi Suomen suurimmista perheomisteista autoliikkeistä. Yhtiöllä on autoliikkeet Kouvolassa, Kotkassa, Porvoossa, Keravalla, Lahdessa ja Tampereella. Yhtiön merkkiedustuksiin kuuluvat Volvo, BMW, Renault, Dacia, Hyundai, Suzuki, Isuzu, Mazda, Fiat ja Alfa Romeo. Liikevaihto vuonna 2011 oli 132 miljoonaa euroa ja yritys työllistää lähes 200 autoalan ammattilaista.